Uudeksi minä teen kaikki.

Uudeksi minä teen kaikki.

Ilm. 3:11 11 Minä tulen pian; pidä, mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi sinun kruunuasi.
Apostoli Johannes oli karkoitettu Patmos saarelle, lähelle nykyistä Turkin rannikkoa. Ilmestyskirjan teksti on kirjoitettu todennäköisesti n. 95-96 Jkr.
Johannes kirjoittaa näystä, jonka hän sai nähdä, osia siitä. Hän kertoo siitä, mitä hänelle puhuttiin ”valtaistuimelta”
Ilmestykirja 21:4-8 4 ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt.” 5 Ja valtaistuimella istuva sanoi: ”Katso, uudeksi minä teen kaikki”. Ja hän sanoi: ”Kirjoita, sillä nämä sanat ovat vakaat ja todet” 6 Ja hän sanoi minulle: ”Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi. 7 Joka voittaa, on tämän perivä, ja minä olen oleva hänen Jumalansa, ja hän on oleva minun poikani. 8 Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema.”
Lue tuosta edellisestä jaejaksosta uudelleen ja 5. Me tiedämme, että tämä nykyinen maa on tulelle talletettu. Puhutaan uudesta Jerusalemista, joka Jumalan tyköä tulee.
Saatamme/Voimme ajatella, että nämä tapahtuvat sitten joskus. Eihän minun tarvitse nyt välittää tuollaisesta. Se on sitten joskus. Mietin näitä asioita, kun tulen vanhaksi.
x Tiedätkö, miten vanhaksi elät? x Emme kukaan tiedä, vai tiedätkö sinä? x Jokainen päivämme on lahja. x Oletko samaa mieltä ? Siitä, että ne ovat lahjaa meille.

Kun itse tulin uskoon, sain kokea jotain aivan uutta. Linnut lauloivat aivan uudella tavalla minulle. Aivan ihmeellisiä asioita tapahtui konkreettisesti. Se tapahtui minussa, sisimmässäni.
Nyt kysyisin sinulta hyvä lukijani: ”Mitä sinulla on sellaista, jonka tahtoisit tulevan uudeksi elämässäsi?
Onko muiden ihmisten kanssa vaikeaa, tahtoisitko muutosta?
Menetetty terveys, uusi mahdollisuus?
Huono aviopuolisosi?
Työpaikkasi?

Voiko joku sinun ystävistäsi sanoa, kun puhuu sinusta: ”Mikä on hänessä vanhaa, onkin nyt kadonnut ja on tullut uutta tilalle?
Jossain vaiheessa meille tulee totuus eteen. ”Olen niin kelvoton, ettei mikään paranna minua” toteamme.

Tarvitaan uusi Jumalan teko elämässä.
”TArvitsen uuden sydämen, jotta osaan oikeasti rakastaa”.
”Tarvitsen uuden Hengen, jotta en mene kaikkeen mukaan”.
Pystyykö Jumala (Se Jumala, josta Raamattu puhuu) luomaan jotain uutta? KYLLÄ PYSTYY.
Pystyykö tekemään ihmeitä aikanamme? KYLLÄ PYSTYY.
Vaikka mikään ennustaja tai poppamies ei pystyisi, Jumala pystyy.

Pappi, joka joutui pakkosiirtolaisuuteen Babyloniaan v. 597 eKr. rohkaisi ja varoitti maanmiehiään. Tästä Hesekiel on maininnut.
Hesekiel 36:24,25,26,27,33,34,35 Lue nämä kohdat.
j. 24. kukaan kaikista maista. 25. Vihmon puhdasta vettä. 26. Annan uuden sydämen, uuden hengen.
j. 27. Annan Henkeni teidän sisimpäänne. 33. Puhdistan kaikista pahoista teoistanne, asutan kaupungit, rauniot rakennetaan.
34. Autiomaat viljellään. 35. Autiosta on tullut kuin paraiisi.
UUTA EI VOI NÄHDÄ ”VANHOILLA” SILMILLÄ. APT. 9:17,18,19,20,22. TARVITAAN UUSI SYNTYMÄ.
Joh. 3:3,6 ”Joka ei synny uudesti ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa.” ”Mikä lihasta on syntynyt, on liha ja mikä Hengestä on syntynyt on Henki.
Ryöväri ristillä sai uudet silmät. (Luuk. 23:40-43).
Olemme matkalla ja taistelemme taivaallisella areenalla. Siinä toimii sen areenan säännöt. Jeesus Kristus on alku ja loppu.
Se, joka voittaa, tulee perimään iankaikkiset siunaukset.
Lue Ilmestyskirjasta 2:7,17
Epäusko on kaiken synnin juuri. Se on kapinaa Jumalaa vastaan.
Pelkurit mainitaan ensin.
Monet ovat ihmispelosta menettäneet kirkkauden toivon.
Siksi tulee pukeutua vanhurskauden haarniskaan Efesol. 6:14.

share

Recommended Posts

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.