Ladataan Tapahtumat

Kahvimatinea klo 14

Ystäväkirje 1/2019

Liisan kuulumisia

Vuosi on taas alkanut ja ollaan hyvää vauhtia jo kevään kynnyksellä. Joulun vietimme
Suomessa, jossa saimme olla osan perheemme kanssa yhdessä. Nautimme joka
päivästä. Saimme tavata lasten ja lastenlastemme lisäksi sukua, ystäviämme sekä
ihastella ja haistella kunnon lumista talvea. Muutos on aina melkoinen, varsinkin näin
kuivana ja kuumana aikana Ugandassa. Täällä hiki virtaa ja pöly sekä muovin käry
(ihmiset polttavat roskiaan) tunkeutuu sisään joka raosta. Nyt on kuitenkin sadeaika
alkamassa ja antaa helpotusta kuumuuteen. Nämä kaksi maanosaa ovat vain niin perin
erilaisia, että joka kerta joutuu henkisellä tasolla käymään jonkinlaisen prosessin. Ikäkö
sen tekee vai mikä.
Loppuvuodesta saimme tänne Guluun vierailulle poikamme Markuksen, veljeni sekä
hänen vaimonsa. Suomeen saimmekin matkustaa sitten yhdessä, sillä olimme
varanneet samat lennot. Ilo oli heitä täällä pitää. Markuksella oli mahdollisuus pitää
muutaman tunnin opetus Bweyalen leirin nuorten päivässä, jonne yhdessä Antin ja
veljeni Tuomon kanssa osallistuivat.
Viime viikot olen saanut tehdä pyhäkoulun
opettajille tunteja, joiden tekemistä saan vielä
jatkaa. Eräs lähetysystävä Vampulasta pelasti
roskiin menevät kuva flanellot ja toinen
ystävämme teki kovan urakan laminoidessa
kaikki kuvat. Me sitten toimme ne
matkalaukuissamme tänne. Tässä konkretisoitui
kirjaimellisesti sanonta, että ”lähetystyö on
yhteistä”, jokaista tarvitaan. Edellispäivänä sain
lähetettyä ison kasan kuvia opetuksineen osalle
leireistä. Suurin osa leiriläisistä on lapsia, paljon
myös sotaorpoja. Vuoden alussa kirkko järjesti pyhäkoulunopettajille, uusille ja vanhoille
kurssin. Monet nuoret kirkossamme ovat sitoutuneet pyhäkoulun opettajiksi ja näkevät
sen tärkeäksi työksi. Niin kuin eräs totesikin: ”He ovat meidän tulevia
seurakuntalaisiamme, jos emme opeta heitä nyt, menetämme heidät”.

Rauhansopimus?

Viime syyskuussa allekirjoitetun Etelä-Sudanin rauhansopimuksen toteutus kangertelee
pahasti. Taistelut ja väkivaltaisuudet ovat jatkuneet ja nälänhätä pahenee. Samaa
todistavat lukuisat ihmiset pakolaisleireistä joiden kanssa olemme keskustelleet, ja ne,
jotka ovat käyneet luonamme Etelä-Sudanin puolelta. Suoraan sanottuna, ei hyvältä
näytä. Jumala voi muuttaa tilanteen. Jatkakaa rukouksianne hyvät ystävät.

Roben kirkko sai katon

Kerroin joku aika sitten myrkystä, joka vei Roben kirkon
katon Etelä-Sudanissa, noin 25km päässä pääkaupunki
Jubasta. Haastoin auttamaan. Viesti kuultiin ja varat saatiin
ja katto korjattiin. Erityiskiitos sinulle joka autoit, sekä
Kaustinen – Ullavan seurakunnalle, joka keräsi kohteeseen
varoja. Roben seurakunta pyysi välittämään suuret
kiitokset.

Koulutusta

Olimme viime viikon lähetyksen ja kirkon järjestämässä koulutusseminaarissa täällä
Gulussa. Koulutuksen anti oli erittäin hyvä.
Koulutukseen osallistuivat koko kirkon johto
Etelä-Sudanista, me lähetit, sekä Ugandassa
olevat pakolaisseurakuntien vastuussa olevat
työntekijät. Seminaarin päätavoite oli opettaa
kirkon työntekijöille taloushallintoa, muun
ohessa. Koulutuksessa tuli mahtavalla tavalla
esiin vastuumme
kaikesta siitä,
mitä Jumala on
käyttöömme tässä maailmassa antanut. Monilla
kirkkomme työntekijöillä on ollut hyvin rajoitetut
mahdollisuudet minkäänlaiseen koulutuksen. Siksi
kaikenlaista koulutusta rakastetaan ja toivotaan. Eräskin
evankelista totesi: ”Tämä koulutus on muuttanut koko
minun elämäni.” Erilaisten koulutustapahtuminen
järjestäminen on yksi tärkeimmistä tehtävistä, mitä
voimme kirkon työntekijöille ja seurakuntalaisille tarjota.
Pain koulutuksen jälkeen, kun yksi papeistamme oli
juuri päässyt kotiin hän soitti suru-uutisen. Hänen veljensä 11 vuotias poika joka asui
Bidibidin leirissä hänen kanssaan menehtyi malariaan. Hautajaiset oli heti seuraava
päivänä. Kovan elämän koulimille ihmisille toivoisi jo viimein helpotusta. Muista sinäkin
rukouksin. Pastori Nixon itse on monet kerrat selviytynyt kuolemanvaarasta. Kerran jopa
murhayrityksestä.

Hänen palveluksessaan

Suomalaiselta sotilaalta kysyttiin kerran sotien aikana, että mitä kotiisi kuuluu? Sotilas
vastasi: ”Hyvää, vaimo kirjoitti juuri, että perheeseemme on syntynyt uusi
asevelvollinen.” Siinä oli toki huumoria, mutta myös hienoa asennetta isänmaata
kohtaan. Kristittynä itseään pitävä on ennen kaikkea Jeesuksen Kristuksen oma ja
hänen palvelijansa. Siinä ei liene epäselvyyttä, jos on Raamattunsa lukenut. Paavali
kirjoitti Timoteukselle: ”Kärsi sinäkin vaivaa niin kuin Kristuksen Jeesuksen kelpo
sotilas.” Paavali tiesi mistä puhui. Koko hänen elämänsä oli lievästi sanottuna
aikamoisen haasteellista. Kääntymisensä hetkellä hän sai tämänkin lupauksen: ”Minä
tulen osoittamaan hänelle, että hän joutuu paljon kärsimään minun nimeni tähden.”
Vastapainoksi hän sai myös tämän lupauksen: ”Minä pelastan sinut oman kansasi
käsistä ja varjelen sinua, kun lähetän sinut pakanoiden pariin… ” (Apt.26:17-18).
Tehtäväksi anto ei ole muuttunut, tehtävät Hänen työssään vain ovat erilaisia. Maailman
tärkeimmän sanoman viestittäminen maailman kaikille kansoille on edelleen meille
kristityille annettu tehtävä. Luimme tänään Päivän tunnussanasta Raamatun tekstin:
”Kristuksen nimen tähden he ovat matkaan lähteneet, eivätkä he ota pakanoilta mitään.
Meidän velvollisuutemme on siis antaa heidänlaisilleen tukemme, jotta mekin
osallistuisimme työhön totuuden hyväksi.” (3.Joh.1:7-8) Taistelu ihmisten sieluista on
kesken, vaikka voitto on jo Herran ja niiden jotka Häneen uskovat. Kiitos
taistelutoveruudesta.

Kiitokset esirukouksista ja tuesta.
Voimia ja Siunausta
Liisa ja Antti Saarenketo

Date

kesäkuu 2

Time

14:00 - 16:30

Location

Pääsali

Share this Event

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *