Ehtoollinen, sen merkitys.

Ehtoollinen, sen merkitys.

Ateriayhteys Israelissa oli suuri merkityksellinen niin ilossa kuin surussa.
Nehemia 8 :10 Ja hän sanoi vielä heille: ”Menkää ja syökää rasvaisia ruokia ja juokaa makeita juomia ja lähettäkää maistiaisia niille, joilla ei ole mitään valmistettuna, sillä tämä päivä on pyhitetty meidän Herrallemme. Ja älkää olko murheelliset, sillä ilo Herrassa on teidän väkevyytenne.”
Yhdessä syöminen ja juominen oli Israelilaisille ilmaus yhteydestä.
1. Moos. 26:28-31 He vastasivat: ”Me olemme selvästi nähneet, että Herra on sinun kanssasi. Sen tähden ajattelimme: ’Olkoon sinun ja meidän välillämme valallinen sopimus; me tahdomme tehdä sinun kanssasi liiton,
ettet tee meille mitään pahaa, niin kuin emme mekään ole sinuun koskeneet, vaan olemme tehneet sinulle ainoastaan hyvää ja sallineet sinun lähteä rauhassa’. Sinä olet nyt Herran siunattu.”
Silloin hän laittoi heille pidot, ja he söivät ja joivat.
Varhain seuraavana aamuna he vannoivat valan toisillensa; sen jälkeen Iisak päästi heidät menemään, ja he lähtivät hänen luotaan rauhassa.
Vanha testamentilliset ennustukset ja muinaisjuutalaisuuden käsitykset messiaanisesta juhlasta ovat johdantona Herran ehtoollisateriaan.

Ehtoollinen ei ole kirkon, eikä ihmisen säätämys, vaan Jumalan.
Juuri viimeisellä aterialla Jeesus sanoi: Ja hän otti leivän, kiitti, mursi ja antoi heille ja sanoi: ”Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan. Tehkää se minun muistokseni.” Luuk. 22:19.

Sanoissa on selvä viittaus itsensä ristille luovuttamiseen, joka Häntä odotti.
Ehtoollisen ehtoolliseksi tekee.
Jeesus on käskenyt Häneen uskovia tekemään, niin kuin Hän teki. Meidän ehtoollisemme on sama kuin mitä oli Hänen asettamansa ehtoollinen, ensimmäinen.
Jeesuksen omat sanat eivät olleet vain ja ainoastaan voimalliset tuossa tilaisuudessa, jossa Hän ne sanoi, vaan ne pysyvät voimassa, ovat myös pätevät, sekä vaikuttavat jatkuvasti.
Ehtoollisesta ei tee ehtoollista siinä palvelusta toimittavan ihmisen tai mukana olevien ominaisuudet, vaan Kristuksen asetus kaikille.
1. Kor. 11:27 Sen tähden, joka kelvottomasti syö tätä leipää tai juo Herran maljan, hän on oleva vikapää Herran ruumiiseen ja vereen.

Eivätkä myös mukana olevat välineet.
Ehtoollinen liittää uskovat myös Jeesuksen ylösnousemukseen. Tulemme siinä osallisiksi Kristuksen ylösnousseesta ruumiista. Ehtoollinen on iloinen lopunajan juhla, se on taivaassa vietettävän ”karitsan hääaterian” esimakua. Mukana on jo voittanut srk ja vielä maan päällä taisteleva srk.

Ilm 19:7-9
Kuka on kelvollinen?
Ehtoollinen on tarkoitettu ihmisille, joista on jo tullut Kristukseen uskovia.
Tulee uskoa ehtoollissanat..
1. Kor. 11:29 sillä joka syö ja juo erottamatta Herran ruumista muusta, syö ja juo tuomioksensa.

Kristityt, jotka eivät anna aihetta julkiseen pahennukseen.
1. Kor. 5:11 . Vaan minä kirjoitin teille, että jos joku, jota kutsutaan veljeksi, on huorintekijä tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai pilkkaaja tai juomari tai anastaja, te ette seurustelisi ettekä söisikään semmoisen kanssa.

Ehtoollinen on Jeesuksen kärsimystien muistamista ja ajankohtaiseksi tekemistä. Merkitsee Jeesuksen ristin työn nykytilanteeseen tuomista.

Ehtoollista nauttivan koko syyllisyys pyyhitään pois.
Kristuksen tähden Jumala omalta puoleltaan antaa ihmiselle synnit anteeksi ja ihminen saa lahjaksi iankaikkisen elämän, kun hän omakohtaisesti uskoo Jeesuksen sovitustyöhön.

Jeesus opetti itse. Joh. 6:54 Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.
1. kor. 10:17 Koska leipä on yksi, niin me monet olemme yksi ruumis; sillä me olemme kaikki tuosta yhdestä leivästä osalliset.

Ehtoollinen rakentaa yhteyden menneisyyden sekä tulevaisuuden välille.

Mennyt ja nyt hetki sekä tuleva ovat läsnä Hänessä.

Ilm. 1:8 ”Minä olen A ja O”, sanoo Herra Jumala, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, Kaikkivaltias.

share

Recommended Posts

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.