Rainon ILOSANOMA-blogi


Pääsiäistapahtumien (osa 1)
06 toukokuun, 2019

Pääsiäistapahtumien (osa 1)

Pääsiäisajan tapahtumia.  Matt. 26:32-56 Maassahan tulee yöllä tosi pimeä. Pääsiäisen ajankohta on aina ajoituttava ns. Juutalaisen Nisan kuun 15 pv aikaan. Noin kevätpäivän tasauksen aikaan. Jolloin kuitenkin on täyden kuun aika. Klo 18-24 ollaan pääsiäisaterialla....


Jeesuksen nimi
07 maaliskuun, 2019

Jeesuksen nimi

Taivas, maa ja helvetti tunnustavat Jeesuksen teot. Kaikki mitä Jeesus teki, kaikki auktoriteetti, kaikki valta, kaikki Hänen saavutuksensa sisältyvät Hänen nimeensä. Jeesus istuu ylösnousemusruumiissaan Isän oikealla puolella. Mutta Hänen nimessään on kaikki autktoriteetti, valta, arvovalta,...


Usko syntyy
10 helmikuun, 2019

Usko syntyy

Room. 10:13 Sillä ”jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu”. 14 Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he voivat kuulla,...


EVANKELIUMIN KAIPUU
28 marraskuun, 2018

EVANKELIUMIN KAIPUU

Evankeliumin kaipuu. Kuunnellessani viime kesän aikana eri tapahtumissa melko lailla nuoria, tein yleisluonteisesti havainnon. Nuoret tänä päivänä kaipaavat kuulla totuutta. He kaipaavat arkielämän keskelle turvallisuutta ja toivoa. Kaikki nykyisin muodissa oleva viihde ei heitä pohjimmiltaan...


Ehtoollinen, sen merkitys.
20 lokakuun, 2018

Ehtoollinen, sen merkitys.

Ateriayhteys Israelissa oli suuri merkityksellinen niin ilossa kuin surussa. Nehemia 8 :10 Ja hän sanoi vielä heille: ”Menkää ja syökää rasvaisia ruokia ja juokaa makeita juomia ja lähettäkää maistiaisia niille, joilla ei ole mitään valmistettuna,...


LYHYESTI
20 syyskuun, 2018

LYHYESTI

Ilta 26.4. 2018 Jeesus kuoli sinun puolestasi, että sinä juuri saisit elämän. Hän otti päälleen koko ihmiskunnan syyllisyyden ja sairauden. Hän tuli alas taivaasta, syntyi neitseestä. Tuli ihmiseksi, mutta kuitenkin ilman syntiä. Koki kaiken sen,...


Miksi vain katsellaan?
17 syyskuun, 2018

Miksi vain katsellaan?

Silmämme kertovat meille todellisuuden, kun oikeasti pidämme ne auki. Tämä päivä puhuu meille tosiasat peittelemättä. Jes. 59:14-16 14 Oikeus työnnetään takaperin, ja vanhurskaus seisoo kaukana, sillä totuus kompastelee torilla, suoruus ei voi sisälle tulla. 15...


Tyhjät astiat.
16 syyskuun, 2018

Tyhjät astiat.

Ilosanomanillassa 13.9.2018 Eräs profeetanoppilaan vaimo oli jäänyt leskeksi. Tämä profeetanoppilas oli kuollut ja mikä surullisinta, hänelle oli kertynyt myös velkaa jälkeensä. Leskellä, jolla oli kaksi poikaa, oli tiukka paikka siinä tilanteessa. Velkoja ei noin vain...


26 elokuun, 2018

Viimeisin toivon kipinä

Viimeisin toivon kipinä. Mark. 5:34 Mutta Jeesus sanoi hänelle: ”Tyttäreni, sinun uskosi on tehnyt sinut terveeksi. Mene rauhaan ja ole terve vaivastasi.” Tämä nainen oli tätä ennen menettänyt kaiken, mitä vain voi menettää. Hänen kaikkein...


Uudeksi minä teen kaikki.
17 heinäkuun, 2018

Uudeksi minä teen kaikki.

Ilm. 3:11 11 Minä tulen pian; pidä, mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi sinun kruunuasi. Apostoli Johannes oli karkoitettu Patmos saarelle, lähelle nykyistä Turkin rannikkoa. Ilmestyskirjan teksti on kirjoitettu todennäköisesti n. 95-96 Jkr. Johannes kirjoittaa...