Rainon blogi: ILOSANOMAN-ilta

Ehtoollinen, sen merkitys.

Ehtoollinen, sen merkitys.

Ateriayhteys Israelissa oli suuri merkityksellinen niin ilossa kuin surussa. Nehemia 8 :10 Ja hän sanoi vielä heille: ”Menkää ja syökää rasvaisia ruokia ja juokaa makeita juomia ja lähettäkää maistiaisia niille, joilla ei ole mitään valmistettuna, sillä tämä päivä on pyhitetty meidän Herrallemme. Ja älkää olko murheelliset, sillä ilo Herrassa on teidän väkevyytenne.” Yhdessä syöminen ja juominen oli Israelilaisille ilmaus yhteydestä. 1. Moos. 26:28-31 He vastasivat: ”Me olemme selvästi nähneet, että Herra on sinun kanssasi. Sen tähden ajattelimme: ’Olkoon sinun ja meidän välillämme valallinen sopimus; me tahdomme tehdä sinun kanssasi liiton, ettet tee meille mitään pahaa, niin kuin...


Lue lisää

LYHYESTI

LYHYESTI

Ilta 26.4. 2018 Jeesus kuoli sinun puolestasi, että sinä juuri saisit elämän. Hän otti päälleen koko ihmiskunnan syyllisyyden ja sairauden. Hän tuli alas taivaasta, syntyi neitseestä. Tuli ihmiseksi, mutta kuitenkin ilman syntiä. Koki kaiken sen, mitä ihminen vaan voi kokea. Hän teki hyvää, osoittaen todellista rakkautta ja välittämistä. Hän vapautti riivattuja ja pahojen henkien vallassa olevia. Hän tunnusti tulleensa Taivaallisen Isän tahdosta. Hän teki ja alisti itsensä Isän tahtoon Getsemanen puutarhassa. Miten voimme päästä sovintoon Jumalan kanssa, tai löytää elämä Hänen yhteydessään? Joh. 3:16. 16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei...


Lue lisää

Miksi vain katsellaan?

Miksi vain katsellaan?

Silmämme kertovat meille todellisuuden, kun oikeasti pidämme ne auki. Tämä päivä puhuu meille tosiasat peittelemättä. Jes. 59:14-16 14 Oikeus työnnetään takaperin, ja vanhurskaus seisoo kaukana, sillä totuus kompastelee torilla, suoruus ei voi sisälle tulla. 15 Niin oli totuus kadonnut, ja joka pahasta luopui, se ryöstettiin paljaaksi. Herra näki sen, ja se oli hänen silmissänsä paha, ettei ollut oikeutta. 16 Ja hän näki, ettei ollut yhtäkään miestä, ja hän ihmetteli, ettei kukaan astunut väliin. Silloin hänen oma käsivartensa auttoi häntä, ja hänen vanhurskautensa häntä tuki. Eikö juuri näin ole tapahtunut meidän kansallemme? Kokoushuoneet ja kirkkomme huutavat autiuttaan. Maamme...


Lue lisää

Tyhjät astiat.

Tyhjät astiat.

Ilosanomanillassa 13.9.2018 Eräs profeetanoppilaan vaimo oli jäänyt leskeksi. Tämä profeetanoppilas oli kuollut ja mikä surullisinta, hänelle oli kertynyt myös velkaa jälkeensä. Leskellä, jolla oli kaksi poikaa, oli tiukka paikka siinä tilanteessa. Velkoja ei noin vain kuitattu eikä huitaistu maksetuiksi, vaan ne oli maksettava. Ei ollut kortistoja eikä sosiaalitoimistoja. Tästä kerrotaan 2. Kuningasten kirja 4:ssä luvussa. Niinpä, kun profeetta Elisa, joka oli ollut profeetta Elian ”käsienhuuhtelija”. Hän oli saanut kaksinkertaisen voitelun siellä, kun oli nähnyt Eliaan taivaaseen menemisen. Nyt tämä Elisa on tullut lesken taloon ja kuuli kaiken, mitä on tapahtumaisillaan. Lesken pojat ovat vaarassa joutua velkojan orjiksi....


Lue lisää

Viimeisin toivon kipinä

Viimeisin toivon kipinä. Mark. 5:34 Mutta Jeesus sanoi hänelle: ”Tyttäreni, sinun uskosi on tehnyt sinut terveeksi. Mene rauhaan ja ole terve vaivastasi.” Tämä nainen oli tätä ennen menettänyt kaiken, mitä vain voi menettää. Hänen kaikkein alkuun panevin tässä menettämisen kulussa, oli ollut se ikävä sairaus. Sairaus, jolle ei ollut löytynyt apua, ei mistään suunnasta. Edes niiltä, joilta nyt ensisijaisesti odotetaan avun tulevan sairauksien kohdatessa. Tämä nainen oli menettänyt terveyteensä apua hakiessaan myös taloudellisen varallisuutensa. Hän oli kuluttanut rahansa lääkäreihin. Eikä apua ollut tullut hänen sairauteensa. Hän oli jostakin kautta kuullut, mitä tapahtuu siellä, jossa Jeesus kulkee ja...


Lue lisää

Uudeksi minä teen kaikki.

Uudeksi minä teen kaikki.

Ilm. 3:11 11 Minä tulen pian; pidä, mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi sinun kruunuasi. Apostoli Johannes oli karkoitettu Patmos saarelle, lähelle nykyistä Turkin rannikkoa. Ilmestyskirjan teksti on kirjoitettu todennäköisesti n. 95-96 Jkr. Johannes kirjoittaa näystä, jonka hän sai nähdä, osia siitä. Hän kertoo siitä, mitä hänelle puhuttiin ”valtaistuimelta” Ilmestykirja 21:4-8 4 ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt.” 5 Ja valtaistuimella istuva sanoi: ”Katso, uudeksi minä teen kaikki”. Ja hän sanoi: ”Kirjoita, sillä nämä sanat...


Lue lisää

Pyhityselämä arjenkin keskellä.

Pyhityselämä arjenkin keskellä.

Sukella Raamattuun kesk. 4.10.2017 Pyhityselämä arjenkin keskellä. Jos tunnustaudumme Jumalaan uskoviksi ja tahdomme elää sitä todeksi, niin kuin lausuessamme uskomme tunnustuksen. Silloin asettaudumme siihen asemaan suhteessa Jumalaan, joka voi seurata meitä arjenkin keskellä. Jumalan oma tarkoitus on kirkastaa nimeänsä. Jes. 48:11 Itseni, itseni tähden minä sen teen; sillä kuinka onkaan minun nimeäni häväisty! Kunniaani en minä toiselle anna. Jes. 49:3 Ja hän sanoi minulle: ”Sinä olet minun palvelijani, sinä Israel, jossa minä osoitan kirkkauteni”. Jumala myös iloitsee siitä, kun näkee ja kuulee omiensa suusta kiitosta ja ylistystä itseään kohtaan. Ihmisellekin on annettu tarkoitus elämiselle. Se on se,...


Lue lisää

Jesajan kutsumusnäky

Jesajan kutsumusnäky

”Sukella Raamattuun” Helmikuu 2018 Jumala on pyhä. Profeetta Jesajan kutsumusnäky. Jes. 6:1-7 Kuningas Ussian kuolinvuotena minä näin Herran istuvan korkealla ja ylhäisellä istuimella, ja hänen vaatteensa liepeet täyttivät temppelin. 2 Serafit seisoivat hänen ympärillään; kullakin oli kuusi siipeä: kahdella he peittivät kasvonsa, kahdella he peittivät jalkansa, ja kahdella he lensivät. 3 Ja he huusivat toinen toisellensa ja sanoivat: ”Pyhä, pyhä, pyhä Herra Sebaot; kaikki maa on täynnä hänen kunniaansa”. 4 Ja kynnysten perustukset vapisivat heidän huutonsa äänestä, ja huone täyttyi savulla. 5 Niin minä sanoin: ”Voi minua! Minä hukun, sillä minulla on saastaiset huulet, ja minä asun...


Lue lisää

Valtuutus ja Hänen kirkkautensa.

Valtuutus ja Hänen kirkkautensa.

Ilosanomanilta 3.5.2018 Jumalan kirkkaus Jesaja 6:1-6 Sellaisen kokemuksen seuraus on sisäinen muutos. Se kantaa pysyvää hedelmää, sen kokeneen elämässä ja se taas johdattaa Jeesuksen Kristuksen luokse. 2. Moos. 3:1-4,10 Ja Mooses kaitsi appensa Jetron, Midianin papin, lampaita. Ja kun hän kerran ajoi lampaita erämaan tuolle puolen, tuli hän Jumalan vuoren, Hoorebin, juurelle. 2 Silloin Herran enkeli ilmestyi hänelle tulen liekissä keskellä orjantappurapensasta; ja hän näki, että pensas paloi ilmitulessa, mutta pensas ei kuitenkaan kulunut. 3 Niin Mooses sanoi: ”Minä käyn tuonne ja katson tätä suurta näkyä, miksi ei pensas pala poroksi”. 4 Kun Herra näki hänen tulevan...


Lue lisää

syyllisyyden hyvä puoli.

syyllisyyden hyvä puoli.

Sukella Raamattuun 9.5.2018 Usein ihmisen ensimmäinen reaktio sairauteen tahtoo olla katkeruus. Joskus se kohdistuu muihin ihmisiin tai olosuhteisiin ja synnyttää syyllisyyden tunteita. Sairaus on raskas elämänkoulu. Siitä voi jäädä mieli myös masentuneeksi. Niin että, elämä tuntuu kadottaneen sen merkityksensä. Silloin kun sairaus on pitkäaikainen, se muodostuu hyvin hallitsevaksi. Sairauden läsnäolo myös tuo tullessaan helposti syyllisyyden. Tähän tilanteeseen tarvitaan usein keskustelua ja asiaan ”sisälle menemistä”. Siksi, että ihminen voi ”terveesti” arvostella syyllisyyttään ja myös suhdettaan Jumalaan. Tarvittaessa katua, sekä että pystyy ottamaan vastaan anteeksiantamuksen tuoman Sanan. Erinäisiä syyllisyyttä käsitteleviä tahoja. Tätä voidaan käsitellä monilla eri sektoreilla. – psykologia...


Lue lisää